Melbournen junaraiteilta Grönlantiin

Guido van Helten haluaa vangita paikan identiteetin maalauksiinsa

Teksti: Ilona Raivio
Kuvat: Ilona Raivio ja Salla Niemi

muraali2
Guido van Helten kävi läpi pitkän muutoksen lain toisella puolella toimivasta graffitimaalarista maailmaa kiertäväksi taiteilijaksi. Muutos ei ollut helppo tai nopea. Nyt hän haluaa viedä seinätateensa outoihin paikkoihin, jotka eivät olet vielä nähneet katutaidetta.

– Ei saa pelätä sitä, ettei osaa jotain, vaan sitä tunnetta pitää mennä kohti. Aloitan jokaisen työni alusta, van Helten sanoo.

Lokakuisessa Helsingissä kylmyys pureutuu sormiin nopeasti. Australian lämpöön tottunut Guido van Helten ei näytä välittävän kylmästä. Hän maalaa jo viidettä päivää suurta seinämaalausta ilman käsineitä Helsingin Vallilassa osoitteessa Hämeentie 78.

7-kerroksisen talon päätyseinän maalaus on viimeistelyä vailla valmis. Mustavalkoinen realistinen kuva esittää nuorta tyttöä kukka ­kädessään.

Taitelijan tapa on valita maalattaviksi kohteikseen paikallisia ihmisiä ja näin yhdistää rakennukset ympäristöönsä. Nuori tyttö Hämeentien talon päädyssä on talon asukas.

– Otin kuvia talossa asuvista lapsista. Näistä valitsin yhden ja rajasin siitä tietyn osan, joka puhutteli minua, Guido kertoo työtavastaan.

– En kuitenkaan liikaa suunnittele mitä aion tehdä kohteissa. Tulen vain paikalle ja yritän saada siitä fiiliksen.

Guido van Helten syntyi vuonna 1986 Australian Melbournessa. Hän aloitti maalamisen 15-vuotiaana kaupungin junaraiteilta ja siirtyi tästä junien maalaamiseen.

– Se oli todella jännittävä ja haastava maailma aloittaa taideura, Guido kertoo tämän ajan toimineen hänen taidekoulunaan.

img_9594-1

Kuten Suomessa, myös Australiassa maalatessa toisen omaisuuteen ilman ­lupaa syyllistyy vahingontekoon. Nuori maalari päätyi ravaa­maan oikeudenkäynneissä ja maksamaan sakkoja.

– Muistan ajatelleeni, että tämä on todellista ajanhukkaa: menetin vain vähät rahani. Se tuntui typerältä.

Aloittaessaan yliopiston, Guido ajatteli voivansa tulevaisuudessa valmistuttuaan siirtää graffiteihin käyttämänsä energian johonkin uuteen. Hän kuitenkin huomasi, ettei päässyt eroon graffitien maalaamisesta.

Lopulta energian siirto onnistui – ainakin puolen vaihtaminen lain toiselta puolelta toiselle. Miten tämä onnistui?

– Luulen, että paljon johtuu siitä, että olin oikeassa paikassa oikealla hetkellä. Kaikki ­alkoi vuonna 2008, tämä taidesuuntaus, isojen seinämuraalien teko ja tällä hetkellä se on todella suosittua.

Tuohon aikaan Guido sai töitä juurikin seinämuraalien tekijänä. Ei kuitenkaan omalla tyylillään, vaan hän teki tilaustöitä asiakkaille kuten kaupunki ja kunta.

– Tuolloin kehitin tyylin, jonka voin toteut­taa isoina seinämaalauksina. Maalates­sani huomasin, että tarvitsin tikkaat päästäkseni korkeammalle, sitten isommat tikkaat, lopulta hissin…

Siirtymäaika junaraiteilta työkseen maalaavaksi taitelijaksi oli miehen omin sanoin eriskummallista. Yhdessä vaiheessa hän työskenteli rautatieyhtiölle, joka käytti muraali-taidetta graffitien peittämiseen.

– Työskentelin siis maalaten graffiteja piiloon, kun vielä itse maalasin ja uskoin graf­fitiin.

Asiat ovat muuttuneet. Nyt sama rautatieyhtiö pyytää Guido van Helteniä maalaamaan heille omalla tyylillään.

– Mutta eivät minun takiani vaan ajankuvan ja sen, miten ihmiset hyväksyvät tämän taiteenlajin, hän selventää.

Graffitikulttuuri voi olla ehdotonta ja laittomien maalausten tekeminen suuri osa koko alan viehätystä. Guido van Helten ei kuitenkaan kadu siirtymistä niin sanotusti tunnustetuksi maalaajaksi.

– Vaikeaa se oli… päästää irti graffitimaailmasta ja siihen liittyvästä kapinahengestä. Graffitien maalaamisesta saamani energian siirtäminen siihen mitä nyt teen on ollut pitkä prosessi, mutta se on ollut vain hyväksi minulle.

img_9585-1

Guido sanookin, että nuorta itseään hän kehottaisi olemaan hukkaamatta aikaa ja tekemään siirron lain toiselta puolelta toiselle vain nopeammin.

Australialainen on viehtynyt pohjoisiin kohteisiin. Mieleenpainuvimmaksi maalauskohteeksi hän nimeää Grönlannin pääkau­pungin Nuukin. Tämän jälkeen hän on ollut Islannissa ja viime vuonna Norjan Huippuvuorilla. Hän haluaa viedä katutaidetta paikkoihin, joissa niitä ei ole totuttu näkemään.

Taiteilija palaa filosofiaan teoksiensa takana.

– Haluan, että ihmiset kokevat yhteyden teoksiini. Voin saada sen aikaa miettimällä ”mitä tälle seinälle kuuluu”. Se tulee esiin paikallisten ihmisten muodossa ja tekemällä yhteistyötä heidän kanssaan. Kun työskentelen näin, luon tietyn yhteydentunteen, jota en osaa selittää, hän pohtii.

Tämän yhteyden hän haluaa kiteyttää maalauksiinsa.

Haastattelun aikana meidät keskeytetään kahdesti. Vanhempi naisheniklö haluaa ottaa Guidosta ja hänen tysöstään kuvan. Rouva sanoo teoksesta: ”Se on kaunis.” Tämä on varma merkki, että teos on löytänyt yleisönsä viileässä Helsingin Vallilassa bussien kaasuttaes­­sa ohi.